Aktuellt

null TE-live: Musiikintekijä: haluatko kansainvälistyä? OSA 5. Biisileirit

Tässä osassa päästään kurkistamaan kulissien taakse eli millaista on esitellä omia biisejä kv-ammattilaisraadille ja mitä tekijöiltä odotetaan. Haastateltavina videoilla ovat Tampereen ammattikorkeakoulun Media&Arts-linjan (Music Production) lehtori Janne Tauriainen ja kaksi opiskelijaa, ketkä olivat biisileirillä Belgian ja Hollannin korkeakoulujen opiskelijoiden kanssa. Kuulemme myös hollantilaisen kumppanuuskorkeakoulun Academie voor Popcultuurin opettajan Patries van Itersonin ja opiskelijan ajatuksia.

Aiemmissa osissa olemme vierailleet eri musiikkialan tapahtumissa mm. MusExpossa, Kaliforniassa. Tapahtumien kautta musiikkialan ammattilaiset ja musiikintekijät ovat kertoneet mitä hyötyä on lähteä esittelemään omaa musiikkiaan tapahtumiin ja miten se kannattaa tehdä. Opimme myös apurahojen hakemisesta sekä taideresidenssin hyödyistä. Olemme saaneet nähdä tarinoita unelmien todeksitekijöistä ja yritteliäisyydestä sekä mitä oman musiikin eteenpäin vieminen kansainvälisille markkinoille vaatii. Ks. lisää.

Tämä osa on viimeinen osa Musiikintekijä: haluatko kansainvälistyä?-sarjaa ja kiitämme kaikkia sarjan seuraamisesta. Iso käsi ja sydän menee haastatteluihin osallistujille ja jaksojen suunnittelijoille mm. Music Finlandille, Suomen Musiikintekijöille ja Muusikkojen liitolle.

Tervetuloa!

Ägare TE-palvelut
Resurser Resurser: TE-palvelut

Starts Starts: den 7 maj 2024, 12:00
Ends Ends: den 7 maj 2024, 13:00

Plats Plats: TE-live.fi

Julkaisupäivämäärä 2013-05-29 16:54


Uppdaterad: 06.07.2023