Aktuellt

« Tillbaka

Pitkäaikaistyötön saa palkkatuen lisäksi yksilöllistä valmennusta

Palkkatuen vaikuttavuutta voidaan parantaa yksilöllisellä valmennuksella. Yli 70 pitkäaikaistyötöntä pohjoispohjanmaalaista on hyötynyt uudesta Takaisin Työelämään -valmennuksesta. Vain 8 prosenttia valmennuksen käyneistä on edelleen työttömänä. Lähes 80 prosenttia on työllistynyt tai aloittanut koulutuksen.

Viime vuonna palkkatuella työllistyneistä noin puolet oli edelleen työttömänä kolme kuukautta tukityön päättymisen jälkeen. Takaisin työelämään -valmennuksella pyritään parantamaan työnhakijan työllistymistä ja palkkatuen vaikuttavuutta. Valmennusta tarjotaan palkkatukityössä oleville henkilöille, joiden työsuhde ei jatku palkkatuen jälkeen.

Puolet valmennuksen päättäneistä on työllistynyt joko kokoaikaiseen työhön tai osa-aikaisesti. Lähes 30 prosenttia on puolestaan aloittanut uuden koulutuksen. Vain 8 prosenttia oli edelleen työttömänä.

Asiakkaiden tarinat ovat inspiroivia. Eräs asiakas ehti olla valmennuksessa vain muutaman kuukauden ennen kuin löysi oman alansa niin sanotun piilotyöpaikan. Toinen asiakas löysi puolestaan oppisopimuskoulutuksen ihan uudelta alalta, kertoo Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston asiantuntija Saija Heinonen.

Työnhakijaan otetaan yhteyttä TE-toimistosta ennen palkkatukityön päättymistä ja hänelle tarjotaan mahdollisuutta osallistua valmennukseen. Palvelusta saatu asiakaspalaute on rohkaisevaa. Palvelusta ovat olleet kiinnostuneet erityisesti yli 50-vuotiaat työnhakijat.  

Valmennuksessa kartoitetaan työnhakijan osaaminen ja vahvuudet. Hän saa lisäksi työnhaussa tarvitsemaansa henkilökohtaista ohjausta. Valmennusta voi saada asiakkaan valinnan mukaan puhelimitse, Skypellä tai kasvotusten. Palvelu voidaan toteuttaa myös osin verkkovalmennuksena. Takaisin työelämään -valmennuksen tuottaa TE-palveluille Valmennuskeskus Public Oy.

Palkkatuella työllistettiin vuonna 2018 yli 3700 henkilöä

Palkkatuki on taloudellinen tuki, jota TE-toimisto voi myöntää työnantajalle työttömän työnhakijan palkkauskustannuksiin. Palkkatuella parannetaan työttömän osaamista ja ammattitaitoa sekä madalletaan työnantajan rekrytointikynnystä palkata työnhakija.

Palkkatukea käytettiin työllistämiseen Pohjois-Pohjanmaalla noin 20 miljoonaa euroa vuonna 2018. Palkkatukea voivat saada yritykset, kunnat ja kuntayhtymät, kotitaloudet sekä muut yhteisöt. Selvitysten perusteella yrityksiin palkkatuella työllistäminen on vaikuttavinta; yrityksistä löytyy pitkäkestoisempia ja vakinaisia työpaikkoja.

Lisätietoja:

palvelujohtaja Marita Rimpeläinen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto, p. 0295 056 713
asiantuntija Saija Heinonen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto, p. 0295 056 772
asiakkuuspäällikkö Tiia Kantanen, Valmennuskeskus Public, p. 040 631 5255


E-
tjänster