Aktuellt

null Pohjois-Pohjanmaalla työttömiä toukokuussa edellistä kuukautta vähemmän

Pohjois-Pohjanmaalla oli toukokuun lopussa 19 200 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 100 työtöntä enemmän kuin vuosi sitten. Parina viime kuukautena työttömien määrä ei ole maakunnassa kasvanut ja huhtikuusta toukokuuhun työttömien määrä selvästi väheni. Muutos on todennäköisesti hetkellinen: kesällä moni oppilaitoksista valmistunut kirjautuu TE-palveluihin ja tämä nostaa työttömien määrää kesäkuukausiksi. Kokoaikaisesti lomautettuja oli toukokuun lopussa 1 600.

Maakunnan työttömyysaste oli toukokuun lopussa 10,1 % ja koko maassa se oli 9,0 %. Maakunnan sisällä alhaisin työttömyysaste oli Ylivieskan seutukunnassa (7,2 %). Kunnittain vertailtuna alhaisin työttömyysaste oli Limingassa (5,8 %) ja korkein Vaalassa (15,6 %). Oulussa työttömyysaste oli 11,8 %.

Toukokuun aikana Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston alueella ilmoitettiin avoimeksi 4 900 uutta työpaikkaa. Uusien työpaikkojen määrä oli vähentynyt lähes kaikissa ammattiryhmissä aiemmasta. Eniten uusia työpaikkoja oli tarjolla palvelu- ja myyntityöntekijöille (mm. lähihoitajat, ravintola- ja suurtaloustyöntekijät, myyjät, lastenhoitotyöntekijät) sekä rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden ammattiryhmälle (mm. hitsaajat ja kaasuleikkaajat, talonrakentajat, maatalous-, teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat).

Vähintään yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli toukokuussa 6 900, mikä oli 400 vähemmän kuin vuosi sitten. Huhtikuusta toukokuuhun pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi kuitenkin 700 henkilöllä ja viime kuukausina trendi on ollut selvästi kasvussa. Aiempaa vähäisemmän työvoimakysynnän kaudella moni pitkäaikaistyötön on muita heikommassa työmarkkina-asemassa. Yli 2 vuotta työttömänä olleiden määrä on pysynyt pitkään samalla tasolla.

Työttömyys on kasvanut suhteellisesti eniten 40–44-vuotiaiden ikäryhmässä ja kasvua vuoden takaiseen oli 24,9 %. Alle 25-vuotiaita työttömiä oli toukokuussa 2 700, mikä on lähes 300 työtöntä enemmän kuin vuosi sitten. Työttömistä työnhakijoista miehiä oli 11 500 ja naisia 7 800. Vuoden 2022 toukokuusta miesten työttömyys on kasvanut 1 400:lla (11,9 %) ja naisten työttömyys 670:llä (8,6 %).

Pohjois-Pohjanmaan aktivointiaste oli toukokuun lopussa 28,3 % ja kaikkiaan 7 600 henkilöä osallistui työllistymistä edistäviin TE-palveluihin. Kaikista palveluissa olleista henkilöistä 37,9 % oli koulutuksessa: työvoimakoulutuksessa oli 1 500 opiskelijaa ja omaehtoisesti työttömyysetuudella opiskeli 1 380. Vuoden takaiseen verrattuna valmennuksissa olevien (+180) sekä työllistettyjen (+190) määrät kasvoivat. Omaehtoisesti opiskelevien sekä kuntouttavassa työtoiminnassa olevien määrät laskivat yhteensä lähes 650:llä.

Lisätietoa:
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Elinkeinot, työvoima ja osaaminen -vastuualue:
johtaja Petri Keränen, 0295 026 727
yksikön päällikkö Eine Kela, 0295 038 227
asiantuntija Jarkko Pietilä, 0295 038 116
suunnittelija Katja Pietilä (tilastot), 0295 038 122
S-posti: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi

Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto (TE-toimisto):
johtaja Pirjo Juntunen, 0295 056 596
palvelujohtaja Mari Tuomikoski, 0295 056 801
palvelujohtaja Marita Rimpeläinen, 0295 056 713
S-posti: etunimi.sukunimi(at)te-toimisto.fi

Linkit:
Työllisyyskatsaukset verkkoversiona (temtyöllisyyskatsaus.fi)
Pohjois-Pohjanmaan työmarkkinoiden kuvia, lukuja ja aineistoja (ely-keskus.fi)
Työnvälitystilaston data vapaasti tarjolla (pxdata.stat.fi) > Työnvälitystilasto
Työllisyyskatsausten julkistukset (tem.fi)
Tilastokeskuksen kuukausittain päivittyvä Työvoimatutkimus (stat.fi)
Työllisyyden kuntakokeilujen seuranta (add.powerbi.com)

Uppdaterad: 06.07.2023