Kaakkois-Suomen TE-toimistossa valmistaudutaan lähestyvään joulunaikaan, ja myös tammikuun Kesäksi duuniin -tapahtumiin!
Vuosi 2022 jää mieleen monesta syystä. Uusi asiakaspalvelumalli toi muutoksia sekä meille työvoimapalveluiden tuottajana että työnhakija-asiakkaille. Lisäksi ympärillämme on tapahtunut paljon, myös ikäviä asioita. Myönteistä vuodessa on ollut live-tapahtumien osittainen paluu koronapandemian jälkeen. Olemme kohdanneet työnhakijoita ja työnantajia sekä verkosto-kumppaneita ympäri Etelä-Karjalaa ja Kymenlaaksoa.
Tammikuussa 2023 nähdään jälleen Kesäksi duuniin -livetapahtumassa Imatralla 20.1, Kouvolassa 25.1, Kotkassa 26.1 ja Lappeenrannassa 27.1. Merkitse oman paikkakuntasi tapahtuma kalenteriin ja seuraa tiedotusta esimerkiksi some-kanavilla @tepalvelutkas ja @kesaksiduuniin. Työmarkkinatorille ilmoitetut alueemme kesätyöpaikat näkyvät vuodenvaihteen jälkeen myös kampanjan verkkosivuilla
Instagram-joulukalenterissamme tänä vuonna henkilöstön jouluperinteitä.
Hyvää joulunodotusta!
Valtakunnalliset TE-palvelut löydät nyt Työmarkkinatorilta
Päivitetty: 18.08.2023