1.5.2020 voimaan astunut starttirahakauden pidennystä koskeva lakimuutos (laki 295/2020) jatkaa starttirahan enimmäiskeston 12 kuukaudesta 18 kuukauteen. Lakimuutoksen tavoitteena on turvata starttirahaa saavien yrittäjien mahdollisuutta yritystoiminnan käynnistämiseen ja vakiinnuttamiseen koronan aiheuttamasta tilapäisestä toimintaedellytysten heikkenemisestä huolimatta. Laki on voimassa 1.5.2020-30.6.2021 välisen ajan.
Lakimuutos voi mahdollistaa yrittäjälle toisen jatkohakemuksen jättämisen koskien kolmatta starttirahajaksoa. Starttirahan nostamista ei kannata keskeyttää, vaikka yritystoiminta olisi keskeytynyt koronapandemiasta johtuen. TE-toimistosta voi hakea starttirahaa myös toiselle 6 kuukauden jaksolle.
Päätöksessä uudesta starttirahajaksosta otetaan huomioon paitsi koronavirusepidemian vaikutukset yrityksen toimintaan myös se, täyttääkö hakija ja yritystoiminta Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain (916/2012) mukaiset edellytykset.
Starttirahahakemus tulee toimittaa TE-toimistolle hyvissä ajoin ennen toisen jakson päättymistä. Hakemukseen tulee liittää kirjanpitäjän vahvistama kuukausikohtainen tuloslaskelma vähintään yhdeltätoista (11) kuukaudelta.
Huomio! Pääsääntöisesti jatkohakemus on jätettävä TE-toimistolle ennen edellisen jakson päättymistä. Niiden starttiraha-asiakkaiden osalta, joilla toinen jakso päättyy 31.5 2020 mennessä, tulee jatkohakemus toimittaa TE-toimistolle toukokuun aikana. Olemme yhteydessä jokaiseen jatkohakemuksen jättäneeseen asiakkaaseen hakemuksen saavuttua.
Jatkohakemus jätetään TE-palveluiden sivuilla, sähköisessä Oma asiointi -palvelussa.
Lisätietoa Keski-Suomessa antavat yritysasiantuntijamme:
- Jyväskylän ja Äänekosken seutu: Arja Rintanen, puh. 0295 046 144
- Keuruun, Jämsän ja Joutsan seutu sekä Kuhmoinen: Teija Kunnari, puh. 0295 046 102
- Saarijärvi-Viitasaaren seutu: Marko Piispanen, puh. 0295 046 154
- Sähköpostit: etunimi.sukunimi@te-toimisto.fi
Starttirahan maksatukseen liittyvissä asioissa kysymyksiin vastaa KEHA-keskus sähköpostiosoitteessa starttiraha.keha@ely-keskus.fi
Lue lisää starttirahasta täältä.