null Ammatti tai urasuunnitelmat hakusessa? - TE-palvelut auttaa

TE-palvelujen maksuttomaan ammatinvalinta- ja uraohjaukseen voi hakeutua kuka tahansa työikäinen, joka kokee tarvitsevansa työllistymis- ja koulutussuunnitelmiensa etenemiseksi sparrausta ja perusteellisempaa pohdiskelua. Ammatinvalinta- ja uraohjaukseen kannattaa hakeutua, jos syystä tai toisesta ei koe pääsevänsä ammatillisissa suunnitelmissa eteenpäin tai kokee olevansa tienhaarassa urasuunnitelmien suhteen.

TE-toimiston psykologit ovat henkilöarvioinnin ja vahvuuskartoitusten ammattilaisia. Ohjauksessa voi selventää ammatillisia tavoitteitaan ja saada palautetta edellytyksistä eri ammattialoille. Psykologit kannustavat asiakasta löytämään omassa elämäntilanteessaan ja omista lähtökohdistaan mahdollisimman sopivan suunnitelman.

  • Ammatinvalinta ei ole hetkellinen prosessi, vaan se jatkuu läpi elämän.
  • Työhön ja koulutukseen liittyvät asiat tuntuvat usein vaikeilta ja epäselviltä, kunnes niitä on ollut mahdollisuus pysähtyä rauhassa pohtimaan.

Psykologit eivät tee asiakkaalle suunnitelmaa, vaan tukevat häntä omassa päätöksenteossa ja oman jutun löytämisessä. Työkokeilun ja muiden TE-palvelujen avulla suunnitelmaa on mahdollista kokeilla käytännössä ja solmia samalla kontakteja työmarkkinoille.

  • Oman tulevaisuuden ja omien tavoitteiden miettiminen auttaa suunnistamaan erilaisissa muutostilanteissa työmarkkinoilla.
  • Kun suunnitelma on oma ja tuntee paremmin itseään ja vahvuuksiaan, se motivoi ja antaa tyydytystä sekä näkyy valmentautumisena ja vahvuutena myös työtä tai koulutusta haettaessa.

Kaakkois-Suomen TE-toimiston toimipaikkojen ammatinvalinnanohjauksessa kävi vuonna 2014 1002 asiakasta. Heidän kanssaan käytiin kaikkiaan 2476 ohjauskeskusteltua. Asiakkaista 27 % oli alle 25-vuotiaita nuoria ja 21 % yli 45-vuotiaita. Naisia asiakkaista oli 60 %. Työttömiä asiakkaista oli 58 % ja työssäkäyviä 16 %. 45 % asiakkaista päätyi johonkin koulutusratkaisuun ja 24 % suunnitteli pyrkivänsä työelämään suoremmin ilman lisäkoulutusta.

Asiakkaat tulevat ohjaukseen hyvin erilaisissa tilanteissa. Työttömyys on voinut juuri alkaa tai se on voinut pitkittyä, nykyisessä työssä tai koulutuksessa on kohdattu jotain pulmia, oma työkyky on voinut muuttua tai yksinkertaisesti on vain tarve kartoittaa uusia uravaihtoehtoja.

Ammatinvalinnanohjaus on aikaisempaan verrattuna enemmän aikuisten urasuunnitelmien selkiyttämistä. Nyt, hieman heikomman työllisyyden aikana, nuoretkin asiakkaat ovat hyvin kiinnostuneita eri alojen työllistymisnäkymistä.

  • Pitkälle ja tarkasti tulevaisuuteen näyttävää kristallipalloa ei TE-palveluillakaan ole, mutta käytettävissämme on työvoiman tarpeita kuvaavia ennakointitietoja.
  • Nyrkkisääntönä voisi kuitenkin edelleen sanoa, että työllistymismahdollisuuksien lisäksi on syytä huomioida myös omat kiinnostukset ja vahvuudet.

Ohjaukseen voi hakeutua ottamalla itse yhteyttä TE-palveluihin. Lisäksi esimerkiksi terveydenhuolto, oppilaitokset, nuorten vanhemmat ja muut nuorten tai kuntoutuksen parissa toimivat tahot voivat opastaa ammatinvalinta- ja uraohjaukseen.

Ammatinvalinta- ja uraohjauksen palvelua on tarjolla neljässä Kaakkois-Suomen TE-toimiston toimipaikassa: Imatralla, Kotkassa, Kouvolassa ja Lappeenrannassa. Lisäksi kaikkien käytössä ovat verkosta löytyvät materiaalit sekä TE-palvelujen valtakunnalliset Työlinjan uraohjauspalvelut puhelimitse ja videolla.

Lisätietoja asiointohjeissa:

» Ammatinvalinta- ja uraohjaus