null Päivä Johtajana Kaakossa ylitti monen odotukset

Toissa viikon keskiviikko ei ollut ihan normipäivä Kaakkois-Suomessa. Ei ainakaan niille nuorille, jotka viettivät sen johtajana. Myös johtajat saivat kokea päivän, joka poikkesi normiarjesta. Kaakkois-Suomen TE-toimistossa oli tempauspäivänä kaksi nuorta johtajaa: Osuuspankissa työssä oleva Linda Kaartoaho ja Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa opiskeleva Mikael Lampiranta.

Haminan, Imatran, Kotkan, Kouvolan ja Lappeenrannan Nuorkauppakamareiden järjestämään Päivä Johtajana Kaakossa -tempaukseen 7.10.2015 lähti mukaan lähes 70 kaakkoissuomalaista johtajaa, päällikköä, esimiestä tai yrittäjää, jotka ottivat 17–24-vuotiaan nuoren päiväksi mukaansa tutustumaan johtajuuteen ja yrittäjyyteen sekä omiin organisaatioihinsa.

Tempauksen ajatuksena oli antaa nuorille mahdollisuus tutustua yhden päivän ajan erilaisiin vastuullisiin tehtäviin ja sitä kautta saada uusia ideoita tai vahvistusta omille tulevaisuuden suunnitelmille.

"Minulla oli etuoikeus saada päivääni kaksi nuorta johtamisesta kiinnostunutta. Vaikka päivään mahtui pääasiassa rutiineja, ehdimme käydä myös mielenkiintoisia keskusteluja johtamisen arvomaailmasta ja erilaisten ihmisten kohtaamisesta", kuvailee TE-toimiston johtaja Juha Kouvo omaa päiväänsä ja lähettää samalla kiitokset päivästä Lindalle ja Mikaelille. "Kun seuraava Päivä Johtajana Kaakossa -tempaus järjestetään, suosittelen osallistumista kaikille johtajille."

Lisää työelämäkokemuksia nuorille

Päiväksi Johtajana haki yhteensä 113 nuorta. Arvonnan kautta johtajien mukaan valikoitui 6 työtöntä, 1 työssä oleva ja 61 opiskelijaa, joista 17 lukiolaista.

Palautekyselyn vastausten perusteella kaikki johtajat ja yli 90 % nuorista olivat sitä mieltä, että päivä vastasi odotuksia tai jopa ylitti ne.

97 % johtajista uskoo, että tempauksella on vaikutusta osallistuneiden nuorten työelämätaitoihin ja uskallukseen työelämässä. Nuorista 96 % uskookin, että voisi tulevaisuudessa työskennellä johtajana, päällikkönä, esimiehenä tai yrittäjänä.

Nuorkauppakamarilaiset markkinoivat Päivää Johtajana mm. oppilaitoksissa, joissa se otettiin hyvin vastaan. Yhteistyökumppaneiden kautta tavoitettiin eri toimialojen johtajat ja työttömät nuoret. Niin nuorilta, johtajilta kuin yhteistyökumppaneilta tulleen palautteen mukaan tempaukselle toivotaan jatkoa ja enemmän eri toimialojen johtajia, päälliköitä, esimiehiä ja yrittäjiä mukaan. Palautteiden yhteydessä saadut kehittämisehdotukset mahdollistavat, että seuraavasta tempauksesta tulee vieläkin parempi niin sisällöllisesti kuin näkyvyyden kannalta.

Päivä Johtajana -tempaus on Suomen Nuorkauppakamareiden projekti, jota toteutetaan vuosittain ympäri Suomen. Kaakkois-Suomen tempaus oli ensimmäinen kahden maakunnan laajuinen ja viiden nuorkauppakamarin yhteinen projekti.

Kaakkois-Suomen yhteisprojekti mahdollisti hyvät yhteistyökumppanit ja sosiaalisen median mukaan ottamisen markkinoinnissa. Näin tempaukselle saatiin suurempi näkyvyys ja vaikuttavuus. Isolla projektilla pystyttiin myös tarjoamaan nuorille laajempi kattaus mahdollisuuksia.

Päivä Johtajana Kaakossa -tempaus toteutettiin yhteistyössä Työelämä 2020 -hankkeen, kaupunkilehtien Ankkuri, Imatralainen, Lappeenrannan Uutiset ja PK-lehti, Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson kauppakamarien, Etelä-Karjalan Yrittäjien, Nitro ID:n, Fissiomedian ja Taloudellisen tiedotustoimisto TAT:n kanssa.

Katso tunnelmia nuorten Päivästä Johtajana Kaakossa:

Lue myös, millainen oli Linda Kaartoahon päivä TE-toimiston johtajana