Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Työllisyyden kuntakokeilut käynnistyvät 1.3. - ei vaadi asiakkaalta toimenpiteitä

Työllisyyden kuntakokeilut käynnistyvät 1.3.2021. Käynnistymisen jälkeen osa työnhakija-asiakkaista siirtyy kuntien asiakkaiksi, osa jatkaa TE-toimiston asiakkaina.

TE-toimisto vastaa jatkossa noin 30 000 henkilöasiakkaan palvelusta ja kuntakokeilujen kunnat noin 20 000 asiakkaan palvelusta Pohjois-Pohjanmaalla.

Muutos ei vaadi asiakkaalta toimenpiteitä

Siirtyminen kuntakokeilun asiakkaaksi tapahtuu automaattisesti. Asiakassiirrot tehdään asiakastietojärjestelmästä saadun kotikuntatiedon pohjalta maaliskuussa.

Kun asiakas siirtyy kuntakokeilun asiakkaaksi, hän saa tiedon kirjeitse tai sähköisesti Oma asiointi -palvelun vastaanottoviestissä. Asiakas voi myös saada tiedon asioidessa TE-toimistossa.

Kotikunta ottaa jatkossa asiakkaaseen yhteyttä. Asiakkaan ei tarvitse ottaa asian takia yhteyttä TE-toimistoon tai kotikunnan työllisyyspalveluihin.

TE-toimiston asiakkaille ei lähetetä kirjettä eikä heidän tarvitse ottaa asian takia yhteyttä TE-toimistoon.

Asiakkaiden nykyiset työllistymis- ja aktivointisuunnitelmat ovat edelleen velvoittavia. Asiakkaan on tärkeä noudattaa voimassa olevan suunnitelman tehtäviä ja ilmoittaa niiden toteuttamisesta Oma asiointi –palvelussa määräaikaan mennessä.

Pohjois-Pohjanmaalla toteutetaan kolme kuntakokeilua

Pohjois-Pohjanmaan kolmessa kokeilussa on mukana 16 kuntaa.

Oulun seudun kuntakokeilu: Oulu, Hailuoto, Ii, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Tyrnävä
Raahen seudun kuntakokeilu: Raahe, Pyhäjoki, Siikajoki
Jokilaaksojen työllisyyskokeilu: Ylivieska, Alavieska, Kalajoki, Merijärvi, Oulainen

Kun asiakas kuuluu kuntakokeilun piiriin, palveluista vastaa pääasiallisesti hänen kotikuntansa. TE-toimisto hoitaa kokeilukuntien asiakkaiden osalta joitain tehtäviä, kuten antaa työttömyysturvaa koskevia lausuntoja ja tekee työvoimakoulutusten opiskelijahaastattelut ja -valinnat.

Sinun ei tarvitse selvittää, oletko työllisyyden kuntakokeilun asiakas. Voit kuitenkin testata jo ennakkoon, mistä löydät työllisyyspalvelusi.

Miksi kuntakokeilut käynnistyvät?

Hallitusohjelman mukaisesti kuntien roolia työllisyyspalvelujen järjestäjänä vahvistetaan. Valtiolla ja kunnilla on vahva yhteinen intressi työllisyyden edistämiseen ja tarkoituksena on sovittaa näiden kahden toimijan voimavaroja yhteen. Kokeiluilla tavoitellaan tietoa valtion ja kuntien rahoituksen, osaamisen ja asiakaspalvelun yhdistämisen vaikuttavuudesta.

Lisätietoja: