Ohjaamo, Osaamo ja Pointti Kemi
Ohjaamo
Ohjaamo on paikka, josta saa apua työhön, koulutukseen ja arkeen liittyvissä asioissa. Ohjaamo tarjoaa palveluja alle 30-vuotiaille. Ohjaamo on ensimmäinen ovi matkalla kohti omia tavoitteita, jotka voivat liittyä esimerkiksi työhön, koulutukseen, arkeen ja elämään. Kuuntelemme, neuvomme ja opastamme sinut omalle polullesi.
Ohjaamon tavoitteena on, että alle 30-vuotiaat saavat tarvitsemansa palvelut yhdestä paikasta ilman ajanvarausta. Kaikki asiat eivät toki järjesty heti, mutta Ohjaamosta saat työntekijän kaveriksi asioiden selvittämiseen. Pääpaino on tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluissa, mutta tarjolla on myös yksilöllistä ohjausta.
Asiakastyössä voidaan ottaa myös nuoren vanhemmat, kaverit ja huoltajat tiiviisti yhteistyöhön mukaan. Ohjaamossa tehdään yhteistyötä laajassa verkostossa mm. TE-palvelujen, sosiaali- ja terveyspalvelujen, etsivän nuorisotyön ja oppilaitosten kanssa.
Palvelupiste Osaamo Rovaniemi
Aukioloajat: ma-to klo 10.00-16.00, pe klo 10.00-15.00.
Ohjaamon päivystys on auki ma-pe klo 12-15 ja silloin voit tulla Ohjaamoon ilman ajanvarausta. Muina aikoina Ohjaamo palvelee ajanvarauksella.
Yhteystiedot
Valtakatu 16 (2. krs), 96200 Rovaniemi
040 649 2215 (palvelee arkisin klo 9-12)
ohjaamo@rovaniemi.fi.
Ohjaamo Kemi
Kemin Ohjaamo on matalan kynnyksen palvelupiste. Tarjoamme ohjausta, neuvontaa ja tukea mm. koulutukseen, työelämään, terveyteen, ihmissuhteisiin, hyvinvointiin, vapaa-aikaan liittyvissä asioissa. Jos et tiedä keneltä kysyä tai mistä aloittaa, niin aloita Ohjaamosta! Siellä olet aina oikeassa paikassa.
Kemin Ohjaamo on auki ilman ajanvarausta ma-pe 9-15, muina aikoina ajanvarauksella.
Yhteystiedot
Valtakatu 11-13, 94100 Kemi
040 615 2144 (palveluohjaajat Katri Ollitervo ja Riia Junes), 040 620 4457 (työhöhönvalmentaja Laura Planting)
ohjaamo@kemi.fi.
Pointti Kemi
Työllisyyden yhteispalvelu Pointti Kemi
Pontissa olet oikeassa paikassa, kun työnhakijana otat askeleita kohti työelämää tai kun työnantajana mietit ehkä ensimmäisen työtekijän palkkaamista, kun yritykselläsi on lisätyövoiman tarve tai henkilöstön osaamisen kehittäminen on ajankohtaista.
Pointti on paikka, josta saat sekä Kemin kaupungin työllisyyspalvelut että TE-toimiston palvelut samasta paikasta. Pointin asiakkaana saat ohjausta, neuvontaa ja tukea asiakkuutesi eri vaiheissa yksilöllisen tarpeesi mukaan. Asioit oman työntekijäsi kanssa.
Pointti edistää työllistymistä eri toimijoiden kanssa uudella tavalla. Mukana yhteistyössä on Kemin kaupungin ja Lapin TE-toimiston lisäksi ammattiopisto Lappia ja muut oppilaitokset sekä sidosryhmät. Yhdistämällä toimijoiden voimavarat jokaisen osapuolen tehtävät täydentävät kokonaisuutta päällekkäisyyksien sijaan.
Asiointi Pointissa
Asiointi Pointissa tapahtuu pääsääntöisesti ajanvarauksella, mutta tarvittaessa voit asioida myös ilman ajanvarausta. Lisäksi järjestämme kaikille avoimia tilaisuuksia ja tapahtumia. Eri toimijoiden palveluajat, viikko-ohjelma ja ajankohtaiset tapahtumat löytyvät Pointin Facebook-sivulta.
Yhteystiedot:
Valtakatu 11-13 (katutaso), 94100 Kemi
p. 040 159 3357
Lisätietoa Pointista löydät Kemin kaupungin verkkosivulta ja Pointti Kemin Facebook-sivulta ja Instagramista:
- Työllisyyden yhteispalvelu Pointti (www.kemi.fi)
- Pointti Kemi Facebookissa
- Pointti Kemi Instagramissa
Yhteyshenkilö:
Maija Saarenpää, projektipäällikkö
Otetta-hanke ESR+, Osaamista työelämän tarpeisiin
p. 040 156 2556
maija.saarenpaa@kemi.fi
Lapin TE-palvelut
Marjut Tauriainen, palvelupäällikkö
p. 0295 039 671
marjut.tauriainen@te-toimisto.fi
Valtakunnalliset TE-palvelut löydät nyt Työmarkkinatorilta
te-updated 18.10.2024