Aktuellt

null Hankinnoilla työllistäminen vauhtiin - hankehaku on auennut

Hankinnoilla työllistymisen vauhditusohjelman työllisyyspoliittisen avustuksen haku on avattu kunnille 1.12.2020. Haku on auki 31.12.2020 saakka ja se toteutetaan kaikissa TE-toimistoissa samanaikaisesti.

Valtakunnallisena tavoitteena on saada käyntiin 15 hanketta, joissa on mukana useita kuntia kehittämässä uutta työllistävää yhteistyötä julkisissa hankinnoissa vuoden 2023 loppuun mennessä.

Hankinnoilla työllistymisen vauhditusohjelma tähtää hallitusohjelman mukaisesti siihen, että julkisilla hankinnoilla tuettaisiin entistä paremmin työllistymistä. Näin voitaisiin helpottaa esimerkiksi osatyökykyisten tai pitkäaikaistyöttömien työhön pääsyä.

Työ- ja elinkeinoministeriö vastaa ohjelman kokonaisuuden toimeenpanosta ja hanketta koordinoi Suomen Kuntaliitto. Nyt käynnistettävät kuntien hankkeet muodostavat hankeverkoston.

Mikä hankinnoilla työllistymisen vauhditusohjelman haku?

  • Ohjelman hakuaika on 1.–31.12.2020. Hakemukset osoitetaan oman alueen TE-toimistolle
  • Hakijana voi olla yksi kunta tai useat kunnat yhteistyössä.
  • Tarjolla on 50 prosentin rahoitus (työllisyyspoliittinen avustus) hankinnoilla työllistämisen toimintamallin rakentamiseen ja kehittämiseen.
  • Hankinnat työllistävät jo hankekaudella tai työllistämisehtoa käytetään hankinnoissa hankekaudella.
  • Kunnat saavat hankkeen myötä työhönsä käytännön sparrausapua Kuntaliitossa olevalta valtakunnalliselta koordinaatiohankkeelta.

Työllisyyspoliittisen avustuksen hankehaku

Lisätietoa Hankinnoilla työllistämisen hankehausta