Työvoimakoulutusten viestintä ja markkinointi Pirkanmaan TE-palveluissa

Työvoimakoulutusten näkyvyys Pirkanmaan TE-palveluissa

Työvoimakoulutusten näkyvyyden peruspohja Pirkanmaan TE-palveluissa muodostuu valtakunnallisen sivun koulutushakukoneen lisäksi paikallisista kotisivuista ja sähköisestä palvelutiedotteesta. Käytämme työvoimakoulutusten viestinnässä vain sähköisiä kanavia, eikä pdf-tiedostoja tai paperisia esitteitä paineta tai jaella.

Pirkanmaalla haussa olevat työvoimakoulutukset nousevat automaattisesti henkilöasiakkaille suunnatun sähköisen palvelutiedotteen sisältöön. Teemme koulutuksista myös nostoja sosiaalisen median kanaviin, joihin linkitämme mahdollisuuksien mukaan myös koulutuksen yhteistyötoimijoita. Pirkanmaan TE-palveluiden sosiaalisen median julkaisut ovat julkisia ja mahdollista jakaa esimerkiksi omien saatesanojen kera.

Annamme näkyvyyttä haussa oleville työvoimakoulutuksille ja alueellisille kouluttajille myös henkilöasiakkaillemme suunnattujen työnhaun ohjauksen verkkoluentojen kautta ja sisäisen markkinoinnin keinoin.

Koulutusten mainonta

Työvoimakoulutusten ja yhteishankintakoulutusten markkinointimateriaaleihin pitää liittää vähimmäisvaatimuksena maininta yhteistyöstä TE-palveluiden kanssa lausekkeella "Koulutus on Pirkanmaan ELY-keskuksen rahoittamaa ja siihen hakeudutaan TE-palveluiden kautta.", sekä myös TE-palveluiden logo, jos materiaaleissa käytetään logoja. Työvoimakoulutukset ovat suunnattu henkilöasiakkaille ja koulutukseen hakeutuvalle henkilölle pitää näyttäytyä selkeä kuva koulutuksen toteutuksesta esimerkiksi opiskelun aikaisen toimeentulon vuoksi.

Julkisesti rahoitetun koulutuksen markkinoinnista sovitaan aina etukäteen ja kaikesta markkinoinnista pitää löytyä annetun vähimmäisvaatimuksen mukainen maininta yhteistyöstä. Vähimmäisvaatimus koskee myös sosiaalisen median kanaviin tehtäviä julkaisuja.

Vähimmäisvaatimuksena käytetään yhteistyölauseketta "Koulutus on Pirkanmaan ELY-keskuksen rahoittamaa ja siihen hakeudutaan TE-palveluiden kautta." ja TE-palveluiden logoa, jos materiaaleihin liitetään logoja.

Työvoimakoulutusten lehti-ilmoituksissa voidaan käyttää valtakunnallista selainkäyttöistä ilmoituspohjaa, joka on löydettävissä TE-palveluiden visuaalisen ilmeen ainestopankista. Apua ilmoituksen suunnitteluun ja markkinointiohjeisiin saat Pirkanmaan TE-palveluista osoitteella tapahtumatiedotus.pirkanmaa@te-toimisto.fi.

RekryKoulutukset

RekryKoulutusten markkinointi sovitaan aina tarkemmin TE-toimiston kanssa. RekryKoulutusten markkinoinnista tulee löytyä vähimmäismaininta yhteistyöstä. Mainosilmeen suosittelemme mukailevan koulutuksen työllistävää ammattia ja sen työnantajaa. Mainosmateriaaleihin mahdollisesti lisättäviin logoihin liitetään vähintään TE-palveluiden ja työnantajayrityksen logot.

VOS-koulutukset

VOS-koulutuksissa markkinointiraha on osoitettu oppilaitokselle. TE-palvelut ei osallistu näiden koulutusten maksettuun markkinointiin, mutta hyödyntää hakijamarkkinoinnissa normaalisti käytössään olevia työvoimakoulutusten perusmarkkinoinnin keinoja, kuten henkilöasiakkaille suunnattua sähköistä palvelutiedotetta.

VOS-koulutuksiin kohdetuvassa mainonnassa käytetään yhteistyölauseketta "Työvoimakoulutus toteutetaan yhteistyössä ELY-keskuksen kanssa ja siihen hakeudutaan TE-palveluiden kautta.".

Työvoimakoulutuksissa huomioitavia saavutettavuus- ja laatutekijöitä

Pirkanmaan TE-palvelut soveltaa työvoimakoulutusten hakuilmoituksiin mallimuotoista rakennetta, joka sisältää ilmoituksissa yhteisesti käytettävät tekstiosuudet koulutukseen hakeutumisesta ja valintaprosessista sekä yleiset tiedot työvoimakoulutuksesta koulutusmuotona.

Koulutusilmoitusten saavutettavuutta ja laatua tarkastellaan viimeistään siinä yhteydessä, kun koulutus liitetään henkilöasiakasmarkkinointiin (sähköinen palvelutiedote).

Myös kouluttajalla on vastuu saavutettavuuden toteuttamisesta. Pirkanmaan ELY-keskus ja TE-toimisto voi seurata saavutettavuuden noudattamista hankintasopimuksen sisällössä kuvatulla tavalla.

Laadukas koulutushakuilmoitus

Työvoimakoulutuksen hakuilmoitus on sen viestinnässä kaikkein tärkein pohja. Ilmoituksen tekstiä laadittaessa kannattaa aina pohtia, millaisella viestillä koulutukseen saadaan mahdollisimman monta hyvää hakemusta. Parhaat hakijat etenevät esivalinnan kautta koulutuksen valintahaastatteluihin.

Pirkanmaan TE-palveluissa työvoimakoulutusilmoituksiin lisätään yhdenmukaiset tiedot koulutukseen hakeutumisesta ja lisätietojen saamisesta. Tiedot liitetään ilmoitukseen käytössämme olevilla vakiomuotoisilla teksteillä TE-palveluiden vastuuhenkilön toimesta.

Kiinnostus muodostuu ilmoituksen luettavan rakenteen kautta

  • Varmista, että koulutusilmoituksen otsikko on koulutustasi kuvaava. Otsikko ei sisällä lyhenteitä, suuraakkosilla kirjoitettua tekstiä tai koulutuksen lisätiedoiksi laskettavia tietoja.
  • Käytä ilmoituksessa aktiivista kieltä: Koulutuksen aikana opit…, Koulutuksen jälkeen voit toimia xx tehtävissä…
  • Kerro koulutuksen perustiedoista mahdollisimman informatiivisesti, selkeästi ja ymmärrettävästi. Käytä mahdollisimman tavallisia ja yleisiä sanoja, vältä termejä ja trendisanoja, rakasta verbejä ja suosi yksinkertaisia lauserakenteita.
  • Huomaathan, että TE-palveluiden verkkosivuilla haussa olevien työvoimakoulutusten ilmoituksissa kertojana on TE-palvelut.
  • Kiinnitä ilmoitusta laatiessasi huomioita kerrontaan ilmoituksen kohderyhmälle. Sinuttele ja vältä käskyttämistä.
  • Ethän kirjoita ilmoitukseen tekstiä suuraakkosin.
  • Suosittelemme ilmoituksen jäsentelyä tekstinkäsittelyohjelman avulla esimerkiksi kieliasun tarkistuksen vuoksi.
  • Ilmoituksessa huomioidaan yhdenmukainen ilmoitusjäsentely ja vakiintuneet tekstiosuudet TE-palveluiden työvoimakoulutuksen lisätiedoista ja palvelukanavista.
  • Kun koulutus lisätään TE-palveluiden julkaisujärjestelmään, nostamme sen lisätiedot-osioon väliotsikot html-koodauksella.

Ilmoituksen tarkempi rakenne ja esimerkkejä ilmoituksista

Kuvaus

Kuvaus-kenttä ilmoituksen alussa antaa koulutuksesta kiinnostusta herättävä tiivistelmän. Herätä lukijan mielenkiinto ytimekkäällä kuvauksella, joka tiivistää koulutuksen houkuttelevan sisällön ja puhuttele koulutushakijaa suoraan. Vastaa kysymyksiin: Millaisesta koulutuksesta on kyse? Mihin ammattiin koulutuksesta työllistytään? Kuka on koulutuksen jälkeinen työnantaja? Jatka kohdassa annettujen tietojen syvempää käsittelyä lisätiedot-kentässä.

Ethän painota ilmoituksen alussa koulutuksesta rajaavia tekijöitä, vaan keskity antamaan hyvä ja inspiroiva tiivistys koulutuksesta kokonaisuutena. Ethän myöskään aloita koulutusilmoitusta kysymysten tulvalla.

Lisätiedot

Lisätiedot-osion alla kuvataan koulutuksen tarkempi sisältö: pääkohdat koulutuksen sisällöstä, kuten mitä koulutuksessa opiskellaan, opetustapa ja koulutuksen kesto, koulutukseen hakeutumisen tarkemmat ohjeet ja hakuprosessi aikatauluineen, lisätiedot TE-palvelusta ja palvelukanavista sekä koulutuksen yhteyshenkilöt. Myös koulutukseen mahdollisesti liittyvän infotilaisuuden ajankohta ilmoitetaan osion tiedoissa.

Lisätiedot-osio muodostaa ilmoitukseen automaattisen väliotsikon, joten ethän aloita kentän kerrontaa suoraan uudella väliotsikolla. Koulutuksen lisätiedot jäsennellään seuraavien lisäotsikoiden alle, jotka korostetaan html-koodauksella. Lisäotsikoiden käyttäminen ei ole pakollista, jos ilmoitukseen sisällytettävää lisätietoa on vain vähän. Noudatathan ilmoituksen kerronnassa seuraavaa kulkua.

  1. Koulutuksen toteutus ja kesto (lisäotsikko)

  2. Koulutuksen tarkempi sisältö (lisäotsikko)

  3. Koulutuksen hakeminen ja valinta (pakollinen lisäotsikko ja vakiomuotoinen lisätieto)
    Täytä hakemus 'Hae tähän koulutukseen' –painikkeen kautta. Jos täytät sähköisen hakemuksen ilman vahvaa tunnistautumista, pitää sinun vahvistaa hakemuksesi TE-toimistossa ennen hakuajan päättymistä. Valintahaastatteluun kutsutaan koulutushakemuksen perusteella, joten täytäthän hakemuksesi huolellisesti. Kerro hakemuksesi tarkemmissa perusteluissa kiinnostuksestasi koulutukseen ja mahdollisesta aikaisemmasta kokemuksestasi alalta.

    Jos olet hakenut myös muihin työvoimakoulutuksiin, merkitsethän koulutukset tärkeysjärjestykseen. Pirkanmaan alueen ulkopuolelta hakevien kannattaa tuoda hakemuksessaan esiin, miten opiskelun aikainen majoittautuminen tai kulkeminen koulutukseen järjestyy.

    Voit seurata hakemuksesi tilannetta ja tarkistaa valintatietosi Oma asiointi -palvelussa osoitteessa www.te-palvelut.fi .
    - Hakuaika koulutukseen päättyy pvm.
    - Koulutuksen esivalinta tehdään pvm. Koulutuksen esivalinnasta edetään valintahaastatteluihin.
    - Valintahaastattelut järjestetään pvm ja paikka.
    - Koulutus alkaa pvm.
     
  4. Lisätietoja koulutuksesta (pakollinen lisäotsikko ja vakiomuotoinen lisätieto)
    Tietoa koulutukseen hakeutumisesta ja sen aikana maksettavista taloudellisista etuuksista saat TE-palveluiden koulutusneuvonnasta puhelimitse maanantaista perjantaihin klo 9.00–16.15 numerosta 0295 020 702. Koulutusneuvonnan löydät myös Facebookista osoitteella www.facebook.com/koulutusneuvonta .

    Työvoimakoulutus on opiskelijalle maksutonta. Koulutuksen ajalta maksetaan työttömyysetuutta ja kulukorvausta. Lisätietoa työvoimakoulutuksesta voit lukea osoitteesta https://www.te-palvelut.fi/fi/tyonhakijalle/ammatinvalinta-koulutus/tyovoimakoulutus/haku-ja-valinta . Työvoimakoulutus on tarkoitettu ensisijaisesti työttömille ja työttömyysuhan alaisille henkilöille, joiden työnhaku on voimassa.
  5. Koulutuksen yhteyshenkilöt (pakollinen lisäotsikko ja lisätieto)
    - Oppilaitos, titteli ja edustajan nimi, puhelinnumero, sähköpostiosoite.
    - Mahdollinen koulutuksen yhteistyöyritys, titteli ja edustajan nimi, puhelinnumero, sähköpostisoite.
    - Pirkanmaan TE-palvelut, titteli ja edustajan nimi, puhelinnumero, sähköpostiosoite.