Työllisyyspoliittiset avustukset ja hankkeet

Työllisyyspoliittinen avustus on rahoitusmuoto, jolla TE-toimisto voi hankkia hankemuodossa tuotettuja palveluja asiakkailleen. Avustusta voidaan myöntää yhdistykselle tai säätiölle. Avustuksen myöntää TE-toimisto.

Hankkeiden käynnistämisessä ja rahoittamisessa lähtökohtana ovat TE-toimiston henkilöasiakkaiden palvelutarpeet, alueen työttömyyden rakenne sekä avustuksen käytön alueelliset linjaukset. TE-toimisto voi linjata kunkin hakukierroksen yhteydessä, minkälaiseen toimintaan tai minkä kohderyhmän tarpeisiin avustusta myönnetään. TE-toimisto ilmoittaa työllisyyspoliittisen avustuksen julkisesti haettavaksi. Kaakkois-Suomen TE-toimisto julkaisee työllisyyspoliittiseen avustukseen liittyvät ajankohtaiset asiat ja ohjeet tällä verkkosivulla, sekä tiedottaa suoraan hanketoimijoille.

Työllisyyspoliittiset avustukset Kaakkois-Suomessa vuonna 2024

Kaakkois-Suomen TE-toimisto on myöntänyt yhden työllisyyspoliittisen hankeavustuksen kullekin tulevalle työllisyysalueelle ajalle 1.1.2024 – 30.9.2024. Hankkeissa tarjotaan tukea työn etsimiseen ja työllistymisvalmiuksien vahvistamiseen. Hankkeiden kautta pääsee työkokeiluihin erilaisiin tehtäviin ja työympäristöihin. Lisäksi hankkeiden kautta järjestyy tukea työpaikkojen löytymiseen joko palkkatuella tai ilman palkkatukea. Koska hankkeet rahoitetaan vuonna 2024 useamman toimijan yhteishankkeina, on mukana useita paikallisia yhdistys- ja säätiötoimijoita, joilla kaikilla on vankka kokemus ja osaaminen työllistymisen tukemisesta.

Kohderyhmänä hankkeille ovat alle 30-vuotiaat, yli 55-vuotiaat, osatyökykyiset, maahanmuuttajataustaiset ja pidempään (yli 12 kk) työttömänä olleet työttömät työnhakijat. Hankkeisiin ohjaudutaan TE-toimiston kautta. Tarkemmat tiedot hankkeiden työkokeilumahdollisuuksista saat omalta TE-vastuuasiantuntijaltasi. Mikäli suunnitelmasi ei heti ole aivan selkeä, voit olla yhteydessä hankkeiden yhdyshenkilöihin ja keskustella vaihtoehdoistasi heidän kanssaan. Yhteystiedot näet alla olevista esitteistä.

Etelä-Karjala

Yhes töihin! Etelä-Karjalan työ- ja asukastupayhdistys EKTA, Taidekoulu Estradi, Etelä-Karjalan liikunta ja urheilu EKLU ja Työtaito ry.

Kouvola

Tukevasti tukea 2.0. Parik-säätiö sr, Kouvolan Kipinä ry ja Kouvolan Tukipuu ry.

Etelä-Kymenlaakso

Maininki. Silmut ry ja EKYT ry.

Lisätietoja:
Emilia Reijonen            
johtava asiantuntija            
puh 0295 042 062            
emilia.reijonen@te-toimisto.fi

Joonas Honkimaa
johtava asiantuntija
puh 0295 042 304
joonas.honkimaa@te-toimisto.fi

Vuonna 2023 rahoitetut työllisyyspoliittiset hankkeet:

Kymenlaakso

Etelä-Karjala

null Työllisyyspoliittisen avustuksen haku vuodelle 2016 - hakuaika ja -ohjeet

Kaakkois-Suomen TE-toimistossa on haettavana työllisyyspoliittista avustusta vuodelle 2016 työllisyyttä edistävään toimintaan. Työllisyyspoliittisesta avustuksesta on säädetty julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun asetuksen (1073/2012) 14 luvussa.

Työllisyyspoliittisella avustuksella edistetään työttömien työnhakijoiden työllistymistä. Avustuksella rahoitettavan toiminnan tulee parantaa työttömien työhakijoiden yleisiä työmarkkinavalmiuksia ja ammatillista osaamista sekä edistää heidän työllistymistään. Avustus on tarkoitettu erityisesti heikossa työmarkkina-asemassa olevien työttömien työllistymisen edistämiseen ja välityömarkkinoilla tuotettujen palvelujen vaikuttavuuden kehittämiseen.

Työllisyyspoliittista avustusta voidaan myöntää yhdistykselle, säätiölle, kunnalle ja kuntayhtymälle. Lisäksi avustusta voidaan myöntää yhteisölle sosiaalisen yrityksen perustamiseen ja sen toiminnan vakiinnuttamiseen sekä yhteisölle, jonka tarkoituksena on selvittää sosiaalisen yrityksen perustamismahdollisuuksia.

Hakukriteereistä

Kaakkois-Suomen alueella haetaan uusia ja innovatiivisia hankkeita, jotka tähtäävät TE-toimiston työttömien työnhakijoiden työllistymiseen ja osaamisen kehittämiseen. Toissijaisesti avustusta kohdennetaan myös työmarkkinavalmiuksia parantaviin hankkeisiin

Avustusta myönnetään hankkeille, jotka kohdentuvat:

  • syrjäytymisvaarassa oleviin nuoriin, maahanmuuttajiin tai osatyökykyisiin
  • TE-toimistossa pitkään työttömänä olleisiin tai yli 300 päivää työmarkkinatukea saaneisiin työnhakijoihin

Avustusta kohdennetaan aiempaa isompiin hankekokonaisuuksiin. Hankkeilta toivotaan merkittävää asiakasvolyymia. Toiminnan määrälliseen vaikuttavuuteen kiinnitetään erityistä huomiota. Mikäli hankkeen vuosittainen asiakasmäärä on alle 20 henkilöä, avustusta myönnetään vain perustellusta syystä (esim. erityisen haastava kohderyhmä tai uusi innovatiivinen toimintatapa).

Hankkeen tavoitteena tulee olla, että suurimmalle osalle hankkeen asiakkaista löytyy hankkeessa ollessa jokin muu ratkaisu kuin paluu työttömäksi työnhakijaksi TE-toimistoon.

Hankkeiden valinnassa kiinnitetään huomiota alueelliseen kattavuuteen, määrällisiin tavoitteisiin, hankkeen kokoon, hankkeen riittäviin taloudellisiin toimintaedellytyksiin (avustus maksetaan takautuvasti), hankkeen toimintaideaan, lisäarvoon työttömyyden vähentämisessä ja/tai TE-toimiston työttömien työnhakijoiden osaamisen lisäämisessä, tarjottaviin palveluihin, työmarkkinoille siirtymistä tukevaan menettelytapaan ja innovatiivisuuteen uuden kokeilussa

Kaakkois-Suomessa hankehaku keskitetään tapahtuvaksi kerran vuodessa

  • Hakuaika vuodelle 2016 on 5.10.–6.11.2015 sekä uusilla että käynnissä olevilla jatkorahoitusta hakevilla hankkeilla.
  • Hankehakijat voivat esittää hankehakuun liittyviä kysymyksiä 14.10.2015 saakka sähköpostitse ositteeseen jaana.vainikka@te-toimisto.fi.  Esitetyt kysymykset sekä niihin annetut vastaukset tulevat Kaakkois-Suomen TE-toimiston internet-sivuille.

Ohje Kaakkois-Suomen TE-toimiston toimialueen työllisyyspoliittisen avustuksen hakemisesta vuodelle 2016 (pdf)

Uppdaterad: 17.01.2024