Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Valot päälle ja osaaminen näkyviin!

Valot päälle ja osaaminen näkyviin!Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto on mukana Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen (Jotpa) Osaaminen näkyviin -kampanjassa. Osaamisen tunnistamisen teemaviikkoa vietetään syyskuun alussa 5.–11.9.2022. Kampanjan aikana meillä kaikilla on jälleen loistava tilaisuus pysähtyä pohtimaan mitä osaamista meiltä löytyy sekä tuoda esille omaa osaamistamme, jota on työelämän lisäksi voinut syntyä koulutuksen kautta, vapaa-ajalla, harrastuksissa, vapaaehtoistyössä tai vaikkapa perheessä ja ihmissuhteissa.

Kohti Oppisopimusta pilotti mukana Osaaminen näkyviin -teemaviikolla


Etelä-Pohjanmaan TE-toimiston Kohti oppisopimusta -pilotti osallistuu teemaviikkoon järjestämällä yhteistyössä Sedun ja Seinäjoen kaupunginkirjaston kanssa Osaaminen näkyviin – kysy oppisopimuksesta ja opinnoista -tapahtuman. Tapahtuma järjestetään to 8.9. klo 14–16 pääkirjasto Apilan aulassa. Tapahtumassa on mahdollista päästä keskustelemaan ja kuulemaan oppisopimuksesta ja ammatillisista opinnoista sekä oman osaamisen hyödyntämisestä.


Kampanjaviikon aikana Kohti oppisopimusta -pilotti käy myös työpajoilla keskusteluja, joiden teemana on erilaisissa ympäristöissä hankittu osaaminen näkyväksi opinnollistamisen kautta.

Tule mukaan tunnistamaan ja tuomaan esille omaa osaamistasi

Osaaminen näkyviin -viikon tavoitteet:

  • Innostaa ja kannustaa kaikkia huomaamaan osaamistaan ja tekemään sitä näkyväksi
  • Herättää julkista keskustelua siitä, että kyky tunnistaa omaa osaamista on yksi osallisuuden, toimijuuden, hyvinvoinnin ja työllistymisen ehto
  • Koota monia toimijoita yhteisen sanoman äärelle

Osaaminen näkyviin -kampanjaa voit seurata somessa aihetunnisteella #OsaaminenNäkyviin ja lisätietoa kampanjasta löydät Jotpan verkkosivuilta.
Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus - Osaaminen näkyviin (jotpa.fi)


Kaikki osaaminen on arvokasta. Tehdään sitä näkyväksi yhdessä!

Osaaminen näkyviin. Olemme mukana.

 

Päivitetty: 06.07.2023