- Asioi meillä
- Ajankohtaista
- Tapahtumat
- Yhteistyökumppaneille
- Yhteystiedot
- Paikalliset palvelut
- Työnhakijalle
- Ammatinvalinta- ja uraohjaus
- Hankkeet
- Muutosturva
- TE-live
- Työttömän työnhakijan terveystarkastus
- Valmennukset
- Työnantajalle
- Aloittavalle yrittäjälle
- Tietosuojaselosteet
Etelä-Pohjanmaan TE-toimistossa on haettavana työllisyyspoliittista avustusta vuodelle 2020 työllisyyttä edistävään toimintaan. Työllisyyspoliittisesta avustuksesta on säädetty julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun asetuksen (1073/2012) 14 luvussa.
Työllisyyspoliittisella avustuksella edistetään työttömien työnhakijoiden työllistymistä. Avustuksella rahoitettavan toiminnan tulee parantaa työttömien työnhakijoiden yleisiä työmarkkinavalmiuksia, ammatillista osaamista ja näin edistää heidän työllistymistään. Erityisesti avustusta tulee käyttää heikossa työmarkkina-asemassa olevien työttömien työllistymisen edistämiseen mm. työmahdollisuuksien luomiseen välityömarkkinoille ja välityömarkkinoilla tuotettujen palveluiden vaikuttavuuden kehittämiseen. Rahoitustoiminnassa tulee aina olla työttömiä työnhakijoita tai TE-palveluissa olevia henkilöitä.
Etelä-Pohjanmaan TE-toimiston alueella avustukset loppuvuodelle 2020 kohdennetaan hankkeisiin, joita toteutetaan Lappajärvi-Evijärvi ja Alajärvi-Vimpeli-alueilla
Hakukriteereistä
Uuden hallitusohjelman mukaisesti vuoden 2020 avustushakemuksissa arvostetaan niiden kohdentamista
- erityisryhmiin: osatyökykyiset, vaikeasti työllistyvät, ikääntyneet, nuoret, maahanmuuttajat, etniset vähemmistöt, erityistä tukea tarvitsevat
- välityömarkkinoiden kehittämiseen, edistetään erityisen tuen tarpeessa olevien pääsyä työllistymistä edistävien ja yksilöllisten palveluiden piiriin, työvalmentajien saatavuutta parantaen
- työllisyyspalveluiden kehittämiseen, erityisesti tukemaan nopeaa uudelleen työllistymistä, huomioiden yksilölliset tarpeet, parannetaan laatua, saatavuutta ja vaikuttavuutta, henkilökohtaista palvelua, kehitetään ura- ja ohjauspalveluja erityisesti pitkään perhevapailla olleille ja ikääntyneille työntekijöille
Hankkeiden valinnassa kiinnitetään huomiota alueelliseen kattavuuteen, määrällisiin tavoitteisiin, hankkeen kokoon, riittäviin taloudellisiin toimintaedellytyksiin, kohderyhmälle tarjottavaan ohjaukseen, kehittämissuuntautuneisuuteen, innovatiivisuuteen ja työmarkkinoiden tuntemiseen, mahdollisesti edelleen sijoittamismallin vahventamiseen.
Verkostoyhteistyötä tehdään yrittäjäyhdistysten, kuntien, oppilaitosten, III sektorin ja työpajojen kanssa.
Hankehenkilöstöltä edellytetään riittävää osaamista työnhakijoiden ohjauksessa ja tukemisessa.
Hakulomake löytyy linkistä http://toimistot.te-palvelut.fi/etela-pohjanmaa/tyollisyyspoliittinen-avustus.
Liitteenä toimitetaan:
-suunnitelma vuodelle 2020
- palkkakustannukset eriteltyinä henkilöittäin
- mahdolliset muut asiantuntijakustannukset
- todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus, joka ei saa olla kolmea kuukautta vanhempi (ei koske kuntaa ja kuntayhtymää)
- yhdistyksen viimeisimmät tilinpäätöstiedot ja yhdistyksen säännöt;
- säätiön viimeisimmät tilinpäätöstiedot
Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto pyytää toimittamaan vuotta 2020 koskevat hakemukset työllisyyspoliittisesta avustuksesta 24.7.2020 klo 16.15 mennessä, sähköpostilla kirjaamo.etela-pohjanmaa@te-toimisto.fi tai ELY-keskuksen yleisen asiointilomakkeen liitteenä. Asiointilomake löytyy : http://www.ely-keskus.fi/web/ely/lomakkeet.
Lisätietoja antaa asiantuntija Hannele Koivumäki, 0295 046 565 tai hannele.koivumaki@te-toimisto.fi
- Julkaisupäivä
- 5.5.2020
Päivitetty: 06.07.2023