TE-palvelujen maksuttomassa CV-netissä työnhakijat pääsevät halutessaan tekemään oman avoimen työnhakuilmoituksensa. Työnantajat puolestaan etsivät järjestelmästä sopivia työntekijöitä ammattinimikkeen, hakusanojen tai CV-vahtipalvelun avulla.
"Meillä on jatkuva tarve löytää hyvällä asenteella varustettuja hakijoita tiimimme, ja pyrimme käyttämään mahdollisuuksien mukaan kaikkia kanavia osaajien löytämiseksi", osastopäällikkö Teo Kostilainen Etteplanilta kertoo.
Etteplan on Suomen suurin teknisen suunnittelun, teknisen dokumentoinnin, sulautettujen järjestelmien sekä IoT:n työnantaja. Konsernissa työskentelee noin 2600 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Hollannissa, Saksassa, Puolassa ja Kiinassa.
"Suurin osa työntekijöistämme on insinöörejä. Pelkästään Suomessa meillä on yli 20 toimipaikkaa ja noin 1800 työntekijää."
Huolitellut hakemukset kiinnittävät rekrytoijan huomioon
Etteplanilla on Suomessa toistuvasti auki useita avoimia työpaikkoja, joihin haetaan niin vastavalmistuneita kuin kokeneita eri alojen asiantuntijoita. Yrityksen nettisivuilta löytyy myös mahdollisuus avoimen hakemuksen tekoon.
"Käymme meille tulleita hakemuksia aktiivisesti läpi, ja toukokuussa on tulossa myös isompi rekrytointikampanja, josta löytyy varmasti monipuolisesti paikkoja", Teo Kostilainen sanoo.
Perinteisten työnhakuilmoitusten ja avointen hakemusten lisäksi Etteplan on pyytänyt CV-netin kautta useita työntekijöitä työhaastatteluun.
"Haemme alati monipuolista osaamista. Yleensä siistit ja mietityn oloiset CV:t antavat hyvän ensivaikutelman hakijasta. Kuva on ehdoton plussa, koska haastattelemme paljon porukkaa ja CV on valokuvamuistini takia helppo yhdistää oikeaan kaveriin."
Etteplanilla rekrytointi lähtee liikkeelle hyvästä asenteesta ja motivaatiosta.
"Erityisesti mekaniikkasuunnittelupuolella arvostamme käytännönläheistä asennetta. Substanssiosaaminen tulee sitten töitä tekemällä", Teo Kostilainen selittää.
FAKTALAATIKKO: CV-NETTI
|
Valtakunnalliset TE-palvelut löydät nyt Työmarkkinatorilta
Päivitetty: 18.08.2023