Eilen Hyvinkäällä järjestettiin iso ura- ja rekrytointitapahtuma, johon otti osaa työnhakijoiden lisäksi myös kolmisenkymmentä työnantajaa. Rekryfestareiden tarkoituksena oli tuoda yhteen työnantajat ja työnhakijat.
Erityisesti nuorille suunnattuun tapahtumaan osallistui työnantajapuolelta muun muassa Lidl, joka tarjoaa yli 1000 kesätyöpaikkaa tulevana kesänä.
Lidl:n ständillä päivystivät HR-tiimin team leader Suvi Niskanen Janakkalan alueelta ja henkilöstöassistenttiharjoittelija Satu Hakkarainen. Molemmat kertoivat, että päivän aikana useitakin nuoria oli tullut juttelemaan heidän kanssaan kesätöistä.
"Varsinaisesti kesätyönhakumme on auki netissä osoitteessa tyopaikat.lidl.fi, johon ohjeistamme kävijöitä lähettämään hakemuksen ja CV:n", Suvi Niskanen esittelee.
"Mutta meille juttelemaan tulleiden hyvien tyyppien nimet kirjoitamme aina ylös ja painamme mieleen, jotta yhdistämme kasvot meille lähetettyyn hakemukseen työnhakuajan päättyessä."
Lidl:n HR-tiimi pitää erittäin todennäköisenä sitä, että messuilla kesätöistä juttelemaan tulleet hyvät tyypit tulevat saamaan heiltä kesäksi töitä.
Kuvateksti: Lidl:n Satu Hakkaraisen (vas.) ja Suvi Niskasen ständillä kävi päivän aikana useita nuoria kysymässä kesätöitä.
Asenne ratkaisee enemmän kuin työkokemus
Koska rekrytointitapahtuma oli ennen kaikkea nuorille suunnattu, messukävijöitä kiinnosti erityisesti se, voiko kesätyötä saada ilman työkokemusta.
Niin tilaisuuden juontaja Jethro Rostedtin kuin kaikkien työnantajienkin mielestä asenne ratkaisee enemmän.
"Me etsimme hyvän asenteen omaavia positiivisia ihmisiä meille töihin. Jos innostusta ja potentiaalia löytyy, palkkaamme nuoren vaikkei työkokemusta olisikaan. Me järjestämme aina hyvin kattavan koulutuksen valituille työntekijöillemme", Suvi Niskanen Lidl:stä rauhoittelee.
Työnhaussa etukäteistyön tekeminen on myös iso valttikortti.
"Kannattaa aina ottaa etukäteen selvää työnantajasta, jolle olet menossa haastatteluun. Ota selvää myös työnkuvasta, jotta tiedät mitä olet hakemassa", Jethro Rostedt vinkkaa nuorille.
Pikatyöhaastatteluja ja videoklippien kuvauspaja
Messuvieraat pääsivät kohtaamaan työnantajia myös pikatyöhaastatteluiden avulla pariinkin otteeseen päivän aikana.
Työnhakijoilla oli valmiit hakemukset ja CV:t mukanaan ja muutama minuutti aikaa käydä keskustelua sellaisten työnantajien kuten McDonald`sin ja HUS:n kanssa. Kasvokkain kohtaaminen antoi työnhakijoille enemmän pelivaraa laittaa persoonaansa peliin kuin pelkän kliinisen työhakemuksen lähettäminen työnantajalle.
Pikahaastattelujen lisäksi rekrytointifestareilta löytyi työnhaussa käytettävien videoklippien kuvauspaja, jossa osallistuja pystyi kuvauttamaan itsensä ilmaiseksi HD-laatuiselle videolle, joka vastaa nykyaikaisen työnhaun tarpeita.
"Täällä on ollut tosi hyvä tunnelma ja valtavasti kävijöitä", Uudenmaan TE-toimiston asiantuntija Ari Sihvonen tiivistää päivän annin.
Rekryfestarit ovat Hyvinkää-Riihimäen Seudun Ammattikoulutussäätiön (HRAKS) ja Laurean P2P opiskelijoiden järjestämä vuosittainen ura- ja rekrytointitapahtuma.
Kuvateksti: Uudenmaan TE-toimiston asiantuntija Ari Sihvonen tykkäsi messujen tunnelmasta
Kuvateksti: Pikahaastattelussa jokainen halukas työnhakija sai muutaman minuutin kasvokkaista aikaa työnantajaosapuolen kanssa.
Helmikuu on rekrytointitapahtumien kuukausi
Espoon Helmirekry 2016
|
Porvoon DuuniTehdas
|
De nationella arbets- och näringstjänsterna hittas nu på Jobbmarknaden
Uppdaterad: 18.08.2023