null Uudenmaan TE-toimisto vahvistaa nuorten työnhakijoiden palveluita

Nuorten palvelujen avuksi siirretään sata asiantuntijaa - lisää rahaa nuorten valmennuksiin ja työvoimakoulutukseen.

Uudenmaan TE-toimisto tehostaa nuorten työnhakijoiden auttamista. Nuorten työttömyys on kasvanut nopeasti koronan myötä ja tähän kehitykseen halutaan muutos. Uudenmaan TE-toimisto siirtääkin lähes sata asiantuntijaa lisäavuksi Nuorten palveluihin palvelemaan ja tukemaan nuoria työnhaussa.

Lisäresurssien avulla nuorille työnhakijoille pystytään kattavammin tarjoamaan henkilökohtaista neuvontaa ja ohjausta.

-Juuri tämän palvelun tiedetään kokemusten mukaan tukevan nuoria työllistymisessä suoraan tai  työvoimapalvelujen, kuten työkokeiluiden tai työllistymistä edistävien valmennusten kautta saadun osaamisen kehittymisen kautta, tiivistää palvelujohtaja Mika Salo.

Uudellemaalle on saatu myös yli 15 miljoonaa euroa lisää nuorten työllisyysmäärärahoihin. Tämä tarkoittaa ainakin sitä, että valmennuksiin ja työvoimakoulutuksiin pystytään tänä ja ensi vuonna ohjaamaan huomattavasti enemmän nuoria. Palveluhankinnoista vastaava Uudenmaan ELY-keskus valmistelee parhaillaan yhdessä TE-toimiston ja alueen kuntien kanssa, kuinka lisämäärärahat kannattaa hyödyntää niin, että ne parhaiten tukevat nuorten työllistymistä.

Nuorille on lisäksi tarjolla myös  ammatinvalinta- ja urasuunnittelun psykologipalvelua. Monelle nuorelle pitkän tähtäimen koulutus- ja urasuunnittelun kysymykset ovat myös erittäin oleellisia tulevaisuuden kannalta, vaikka töitä nyt löytyisikin.

-Näiden  kaikkien toimien ja lisäresurssien tavoitteena on erityisesti se, ettei yhdenkään nuoren työttömyys pitkittyisi, vaan jokaiselle nuorelle löytyisi polku työelämään, painottaa palvelupäällikkö Jarmo Valtonen.

Nuorten työttömyys lähti Uudellamaalla nopeaan kasvuun helmi-maaliskuussa. Vielä tammikuussa tilanne oli vuoden 2019 tasolla, mutta koronan myötä työllisyystilanne heikkeni voimakkaasti. Kun tammikuussa nuoria työnhakijoita oli Uudellamaalla noin 13 000, maaliskuussa luku oli noussut yli 22 000 nuoreen. Heinäkuussa luku oli 33 200. Kun verrataan viime vuoden (2019) vastaaviin aikoihin tämän vuoden maaliskuusta kasvua oli 63 % ja heinäkuussa 86 %.

Avoimia työpaikkoja monilla aloilla – oma aktiivisuus nopein tie töihin

Vaikka työttömyysluvut ovat korkeita, työmarkkinoilla on nyt kysyntää ja mahdollisuudet uuden työpaikan löytämiseen ovat hyvät.

Työtä on tarjolla useilla eri toimialoilla. Avoimien työpaikkojen joukossa on vakituisia ja määräaikaisia sekä koko- ja osa-aikaisia työpaikkoja. Työpaikkojen joukossa on myös tehtäviä, joissa ei vaadita pitkää työkokemusta tai tiettyä koulutusta, vaan tehtävät soveltuvat myös työuran alussa oleville työnhakijoille.

Tällä hetkellä työnantajat hakevat erityisesti palvelu- ja myyntityöntekijöitä, rakennustyöntekijöitä sekä korjaus- ja valmistustyöntekijöitä.  Jos uusia työpaikkoja tarkastellaan ammattinimikkeiden perusteella, eniten uusia avoimia paikkoja on myyjien, kirvesmiesten, rakennuspuuseppien, rahdinkäsittelijöiden, varastotyöntekijöiden sekä talonrakentajien nimikkeissä.

Oma aktiivisuus työnhaussa  on kullanarvoista. Avoimia työpaikkoja kannattaa seurata te-palvelut.fi -sivuilta sekä käyttää kaikkia mahdollisia verkostoja apuna työ- tai koulutuspaikan löytämisessä. Apua saa TE-palveluista ja kannattaa hyödyntää myös oman alueen Ohjaamojen palveluja.

Lisätietoa TE-toimiston nuorten palveluista:
Ohjaamot
Nuoret
Alle 25-vuotiaiden työttömyysturva
Uudenmaan TE-toimiston ammatinvalinta- ja uraohjauspalvelut

Lisätietoja antavat:
Uudenmaan TE-toimiston Osaamisen kehittämispalvelut
Palvelujohtaja Mika Salo +358 295 040 709

Uudenmaan TE-toimiston Vantaan toimipaikka
Palvelupäällikkö Jarmo Valtonen +358 295 040 840